Sastamalan keskusta on Uotsolassa

Uotsolassa, Mouhijärven keskustassa sijaitseva kirjastotalo on yksi Sastamalan kauneimmista rakennuksista – ja pienten kirjastojen valtakunnallista parhaimmistoa. Vuonna 2007 valmistunutta siroa taideluomaa ei ole suotta luonnehdittu koruksi ja helmeksi. Mikäli kaipaa valoa ja lämpöä pimeään talvi- tai syysiltaansa, suosittelen matkaa Uotsolaan! Kauempaakin! Heti ei ole syytä sännätä sisälle kirjastoon, vaan suunnata viereisen koulun pihamaalle. Sieltä kun katsoo, koko kirjasto on kuin suuri kynttilälyhty, kun puuvoittoisen rakennuksen suuri lasiseinä välittää sisätilojen valohehkun katsojan aistien iloksi.

Aisti-iloja on tarjolla myös sisätiloissa. Varsinkin lainaussali on kosolti mielihyvää suova tila. Syntyvä vaikutelma on avara ja lämmin. Kirjahyllyt eivät ole raskaita ja kulmikkaita umpihyllyjä, vaan pyörillä varustettuja sieviä mööpeleitä, jotka on kätevä siirtää syrjemmälle vaikkapa konsertin tai esitelmätilaisuuden tieltä. Esityksestä nauttiessaan yleisö voi samalla ikään kuin ohimennen seurailla lasiseinän toisella puolen avautuvan pihamaan elämää.

Mouhijärven kirjasto on kuin luotu musiikkiesityksiä varten. Kirjastoaan tarmokkaasti johtavan Eilamarjatta Vasaran mukaan konsertteja onkin järjestetty silloin tällöin, ei ehkä kuitenkaan aivan lähiaikoina. Voin hyvin kuvitella, että varsinkin hienovarainen kamarimusiikki soisi kirjastossa todella täyteläisesti, vaikkakin lasiseinä saattaa olla akustisesti turhan kova heijastuspinta.

Mouhijärven Kamarimusiikki! Läpi vuoden kerran kuukaudessa kamarimusiikki-ilta kirjastossa ja kerran vuodessa suurempi tapahtuma, jolloin Mouhijärvi olisi Sastamalan keskuspaikka, jonne virtaisi väkeä lähiseudulta ja kauempaakin.

Toki Sastamalan pääkeskusta on Vammalassa, mutta elämää on ja tulee olla muuallakin. Huonoimmassa tapauksessa tapahtumat ja toiminnat keskittyvät yhä enemmän Vammalaan, parhaassa tapauksessa kunnan “keskusta” vaihtelee myös sen mukaan, missä jotakin merkittävää tapahtuu. Siksi on hyvin tärkeää, että Sastamalassa panostetaan toden teolla mahdollisimman monen kylän ja muun taajaman tapahtumien ja muiden toimintojen kehittämiseen. Mitä vähemmän Sastamala on Vammalakeskeinen paikkakunta sitä paremmaksi muutkin kuin vammalalaiset voivat Sastamalan kokea.

Oikea tapa ei ole kuitenkaan se, että kunnan virkamiehet järjestäisivät paikallisten puolesta tapahtumia, vaikka toki tällaistakin voi tapahtua. Tärkeintä on se, että toiminta lähtee paikallisista, mutta heille on tarjolla kaikki mahdollinen kunnan “virallinen” tuki ja sen lisäksi myös yksityistä “sponsorirahaa” paikkakunnan elinkeinoelämältä. Paikallisten aktiivien ansiosta ovatkin syntyneet ja kukoistukseen nousseet niin Sastamala Gregoriana kuin edesmennyt Vesilahden Rämsöön Kovan teknolokian päivät. Miksei yhtä lailla voisi syntyä Kiikan rock-tapahtuma “mestariluokkineen”, taiteellisena johtajana kiikkalaisjuurinen Jonne Aaron? Tai vaikka Suodenniemen erä- ja retkeilypäivät, jonka järjestelyihin osallistuisivat paikallisten aktiivien lisäksi kaikki asiasta kiinnostuneet paikkakuntalaiset? Ainakaan suodenniemeläisissä metsämaastoissa ja luonnonmaisemissa hienoine reitteineen ei ole valittamista. Entä mitä kaikkien yhteiseksi iloksi on keksitty tai voitaisiin keksiä vaikkapa Sammaljoella, Illossa, Keikyässä, Palvialassa, Putajassa?

Sastamalan laajuus voi olla myös sen vahvuus. Kuntalaisen ei ole pakko tyytyä vain oman kulmakuntansa tapahtumiin, vaan hän voi nauttia myös muiden kulmakuntien tarjonnasta. Sitä vain täytyy saada enemmän aikaiseksi. Se onnistuu, mikäli mahdollisimman moni sastamalainen osallistuu muidenkin kuin oman alueensa yhteiselämään. Silloin voi oivaltaa, että mistä tahansa Sastamalassa voi löytää mukavaa ja samanhenkistä seuraa!

Jos Vammalassa asuva tykkää vaikkapa jumpata, niin sitä voisi olla antoisa harrastaa vaikkapa Sarkia-lukiolla Kiikassa tai Pehulan koululla Keikyässä. Kiikkalainen voisi saada elämäänsä iloa ja sisältöä myös osallistumalla Mouhijärvellä kokoontuviin Sastamalan opiston piireihin. Matkaa ja matkakuluja toki kertyy, mutta vastineeksi voi solmia tuttavuuksia samanhenkisten mouhijärveläisten kanssa. Moiset rajanylitykset ovat paitsi omalle mielelle hyväksi myös koko Sastamalan parhaaksi. Aloitukseksi suosittelen iltaretkeä kirjastoon Mouhijärvelle!

 

Kommentti artikkeliin “Sastamalan keskusta on Uotsolassa”
  1. avatar Tuija Hyvönen kirjoitti:

    Erinomainen, hieno artikkeli! Kiitos!

Jätä kommentti

*