Sastamala on Suodenniemellä

Elämään tuo vaihtelua ja rikkautta se, että vaihdamme aika ajoin maisemaa, suuntaamme kulkumme outoihin paikkoihin vieraiden ihmisten pariin. [Lisää]

Pikavuorolla Sastamalasta maailmaan

Ihmiselämän monilla tutuimmilla asioilla on taipumus muuttua itsestäänselvyyksiksi ja sen myötä vallan näkymättömiksi. Toisin sanoen, asia jonka alati “näemme” silmiemme edessä onkin meille tuiki näkymätön. [Lisää]

Pehula!

Hieman varttuneempien vammalalaisten keskuudessa Kiikkaan ja Keikyään johtava maantie muistetaan kolmostienä. Todellisuudessa tämän Kokemäenjoen vartta seurailevan seututien numero on 249. Kolmonen tuleekin kolmosoluesta eli keskikaljasta, jota 1970- ja 80-luvulla ei saanut myydä Vammalan kaupoissa. [Lisää]

Paljon uusia kerrostaloja Sastamalan keskustaan!

Kotiseutukirjallisuuden kestosuosikkeihini lukeutuu Esko Pietilän Mennyttä tavoittamassa (1994, uusittu painos 1996). [Lisää]

Kirjakaupungin hyvinvointikeskus

Vapaapäivä keskellä viikkoa on monelle ylellisyyttä, josta kannattaa tilaisuuden tullen ottaa kaikki ilo irti. Kun itselleni aina joskus tarjoutuu moiseen tilaisuus, hyppään polkupyöräni satulaan ja suuntaan kulkuni Sastamalan uimahalliin Rautaveden rannalle. Niin nytkin. [Lisää]

Sastamalalaisen sivistyksen edelläkävijä

Vuosien saatossa olen osallistunut lukuisiin tilaisuuksiin, joissa on pohdittu ja hahmoteltu sivistyksen käsitettä. Myös työpaikallani, yliopistolla, kysymys sivistysyliopistosta nousee yhä uudelleen esille. Sivistyksen sanotaan olevan uhattuna. [Lisää]

Kirja-Sastamala on riskihanke!

Lauantai on veikkauspäivä. Niin minulle ja puolisollenikin. Ainakin viime viikon lauantai (14.1.), kun ajellessamme kohti Pukstaavia arvailimme, montakohan kuulijaa Mikael Agricolasta pian esitelmän pitävä Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen tulisi saamaan. [Lisää]

Sastamalan keskusta on Uotsolassa

Uotsolassa, Mouhijärven keskustassa sijaitseva kirjastotalo on yksi Sastamalan kauneimmista rakennuksista – ja pienten kirjastojen valtakunnallista parhaimmistoa. Vuonna 2007 valmistunutta siroa taideluomaa ei ole suotta luonnehdittu koruksi ja helmeksi. [Lisää]

Toinen Sastamala

Sastamalassa, kuten kaikkialla muuallakin, elämä on usein tylsää ja yksitoikkoista, rasittavaa ja kiireistä, kähnäämistä ja kinaamista. Työ rasittaa, työttömyys rasittaa, koulunkäynti rasittaa, jokapäiväinen elämänmeno rasittaa. [Lisää]

Löytöretkiä Sastamalaan

Löytöretkille Sastamalaan! Empimättä vastasin myöntävästi Alueviestin kutsuun ryhtyä kirjoittamaan blogia lehden uudistuneelle sivustolle. Päätoimittaja pyysi lyhyttä esittelyä ja kuvausta tulevista blogisuunnitelmista. Kirjoitin seuraavan tekstin, joka toimikoon myös ensimmäisenä blogitekstinäni. [Lisää]